lauantai 28. marraskuuta 2015

Viime aikojen kuulumiset

Miksun klinikan jälkeen oli vuorossa dumin kansalliset ja niiden etkot. Etkoissa hyppäsimme 80cm jossa tulokseksi 0/4vp. Oli aivan älyttömän kuuma ja mun saappaatkin hajosi. Seuraavana päivänä kansallisissa mentiin 90 cm 0/0 ja toinen sija! Kisojen jälkeen oli luvassa pitkästä aikaa Markun valmennukset jossa poni hyppäsi hyvin. Pitkästä aikaa pääsimme siihen fiilikseen mikä jäi ennen saikkuiluja. Markun valmennusten jälkeen oli vuorossa esran aluejoukkue mestaruudet ja dumipotti. Potissa ponde oli hieman alavireinen ja ei nyt seuraavakaan päivä ihan putkeen mennyt kun lensin verkassa okserin sekaan. Radasta päästiin ihmeen kaupalla vain yhdellä puomilla maaliin. Kisojen jälkeen selvisi kumminkin syy tähän epäonnen viikonloppuun. Seuraavana oli vuorossa ypäjällä kisat jossa karsittiin Hihs hyppäämään. Saatiin paikka ja treenit jatkui kohti lokakuuta.
kansallisten etkot
Hihs käytiin loikkimassa ihan okei menestyksellä. Torstaina 4vp ja perjantaina nollilla. Perjantai rata oli paljon rennompi ja rauhallisempi. Hihs jälkeen osallistuimme koulukisoihin ( joihin menemme myös 6.12) Ratana toimi he B ja ei nyt sekään ihan putkeen mennyt. Koulukisojen jälkeen ratsastelin tavallista enemmän taas Prinssiä ja tehtiin sen kanssa kaikkea kivaa sillä se lähtee vuodenvaihteessa uuteen kotiin. Kävimme hyppäämässä Ponden kanssa 14.11 dumin rataharjotuksissa piitkästä aikaa 90 ja metrin. 90cm meni tosi hyvin ja saatiin 2 sija! 100cm meni kans aika hyvin yks puomi ja 4vp. Eilen kilpailtiin seuramme estemestaruudesta ja tultiin hopealle! Hyppäsimme 90cm joka meni aika huonosti koska Duuls vei mua hieman enkä saanut pidettyä sitä kasassa jolloin se levähti pitkäksi ja alkoi hyppäämään laasti. Metri meni kumminkin super hyvin ja 0/0 tulos! Tälläistä tällä kertaan,






keskiviikko 19. elokuuta 2015

Playsson.net klinikka

Lissu on saikun jälkeen päässyt taas töihin 
Moi!
Oltiin lauantaina kisoissa pitkän tauon jälkeen hyppäämässä. Ajeltiin siis Santahaminaan hyppäämään ensimmäinen luokka eli 60cm. Verkassa Ponde oli ärsyttävä mutta rata meni ihan jees ja saatiin 0/0 ja 3 sija.


Sunnuntaina meillä oli Mikael Walhmanin klinikka lahdessa. Oltiin perillä hyvissä ajoin ja päästiin katselemaan ensimmäisen ryhmän alkua. Pian meninkin verkkailemaan kentälle, otettiin askellajit vain läpi ja sitten päästiinkin manesiin sisään. Ponde oli sunnuntaina niiin paljon rauhallisempi kuin lauantaina joten mentiin turvallisin mielin maneesiin.


Alussa jokaisesta kerrottiin vähän perustietoja samalla kun käveltiin maneesia läpi.
Ripeästi päästiinkin puomien pariin, ymåyrällä ravissa paria puomia sekä toisessa päässä laukkapuomit. Kaikki meni okei ja jatkettiin kavaletti jumpalle josta 6-7 laukkaa pystylle. Videolta näättekin tehtävät kun niitä on vähän vaikea selittää. Jatkoa varten saatiin ohjeeksi katsoa että rytmi säilyisi koko radan samanlaisena eikä tulisi niin isoa eroa esteiden jälkeiseen elämään.



Tykkäsin valmennuksesta ja ainakin meillä oli kivaa! Toivottavasti muillakin :) Kiitos playsson.net sekä ponin omistajaa ponin lainasta! ;)

https://www.youtube.com/watch?v=96W2H9vbAz8&feature=youtu.be

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

keskiviikko poneilut

Moi! Mun poni poppooseen on tullut viime aikoina vierailia, eli Prinssi! Oltiin tänään Prinssin kanssa kouluvalmennuksessa Annella. Sillon kun ratsastin Lissua päivittäin käytiin melkein vuosi Annen tunneilla viikottain eli tuttu valmentaja, mutta olin ekaa kertaa Prinssin kanssa valmennuksessa. Verkkailin kevyesti ennen valkkua koska lämpömittari näytti päälle 25 astetta. Maneesissa onneksi aurinko ei paista suoraan niin siellä oli vähän viileämpi ratsastaa. Olin koko valmennuksen yksin maneesissa, aika luksusta 8) ! Meidän maneesin pohja on muutenkin nyt todella hyvä, joten kyllä kelpaa ratsastella. Valmennuksessa tehtiin perusjuttuja kuten siirtymisiä niin että Prins pysyy kokoajan ohjan ja pohkeenvälissä eikä pääsisi "rykäisemään" laukkaan. Tehtiin myös väistöjä jotka ovat Prinssille vähän vaikeita vielä mutta saatiin nekin onnistumaan toivotusti. Valmennuksen jälkeen Prinssi olikin puhki ja pääsi pesulle. Tarkoitus olisi ratsastella nyt Prinssiä enemmänkin jatkossa.



                                       






Valmennuksen jälkeen kävin "hölkkäyttämässä" Lissua joka otti ilon irti liinan päässä :D Onneksi kukaan ei ollut selässä,heh.


pääalas ja menoks 

mami pääsen viel lujempaa ootappa vaan...


oon vähän pulska
:DDDDDDDDD


<3<3<3<3

oon aika söpö



pus 

tui


tiistai 26. toukokuuta 2015

Moissan !

Moi, ajattelin nyt alkaa kirjoittamaan blogia uudestaan. Uusille lukijoille vähän infformaatio musta.
Olen 16-vuotias tyttö Helsingistä joka kilpailee esteratsastuksessa. Omistan kaksi ponia Lissun ja Vilkaksen. Lissulla kilpailin kaksi kautta 80-90 tasolla seura ja aluekisoissa. Pienen kokonsa takia Lissu on siirtynyt pikkusiskolleni ratsastettavaksi enemmän. Lissusta lisää ponin omalla esittelysivulla. Vilkas on myös siskoni Rosan käytössä ja hän kilpailee Vilkaksella 80-100 luokkia. Jotta en olisi aivan poniton kilpailen ja valmentaudun säännöllisesti Miljan ponilla Zorro Sa. Ponden kanssa olen kuulunut esran aluevalmennuuksiin syksystä 2014 sekä kilpailen  Pondella 80-100 tasolla. Pondesta lisää hänen omalla sivullaan.

Lissu

<3

Moni on luullut että Lissu on arabi :D !

:--)